Minä, lastensuojelu ja lainsäädäntö

07.03.16

Ajatus kirjan kirjoittamisesta on ollut mielessäni jo kymmenisen vuotta, mutta vasta viime keväänä sain kirjaprojektin aloitettua – kiitos eteenpäin potkivien ja kannustavien ystävien. Kirjan kirjoittamisen motiivit ovat vaihdelleet vuosien saatossa, mutta ajankohtaisesti halusin kirjoittaa käytännönläheisen käsikirjan ja koota yksiin kansiin asiat, joihin liittyviin kysymyksiin olen vuosien aikana jatkuvasti vastannut sekä asiat, joiden muutoin tiesin olevan ongelmallisia tai puutteellisesti toteutettuja.

Urani lastensuojelun lakimiehenä alkoi kesällä 1998 Pelastakaa Lapset ry:ssä ”Lapsen etu”-nimisen projektin myötä. Tämän jälkeen, Kansaneläkelaitokseen suuntautunutta lyhyttä ”syrjähyppyä” lukuun ottamatta, minulla on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus keskittyä vain ja ainoastaan lastensuojeluun ja siihen liittyvään lainsäädäntöön. Näkökulmani lastensuojelun kentän oikeudelliseen ongelmiin ja oikeudellisen avun tarpeeseen on laajaa-alainen, koska Lastensuojelun lakimiespalvelu on alusta alkaen tarjonnut apua valtakunnallisesti. Yksityiselle puolelle siirryin kesällä 2011 saadakseni järjestöä tehokkaamman organisaation ympärilleni. Olen ollut ratkaisuuni enemmän kuin tyytyväinen. Siirron myötä asiakaskuntani on merkittävästi laajentunut ja ympäröivä työyhteisö on dynaaminen ja innovatiivinen. Tärkeää on toki myös se, että olen saanut jatkaa työtäni täsmälleen samoista lähtökohdista kuin järjestössä työskennellessäni. Tavoitteenani on alusta alkaen ollut toisaalta helpottaa lastensuojelun työntekijöiden työtä ja vapauttaa heidän aikansa juridiikasta varsinaiseen lastensuojelun toteuttamiseen ja toisaalta taas varmistaa lainmukainen menettely lastensuojelussa, joka on lapsen edun ja oikeuksien täysimääräisen toteutumisen kannalta ehdoton edellytys. Tarjoan lastensuojelun ammattilaisille oikeudellista apua yksittäisissä asioissa sähköpostitse ja puhelimitse sekä avustan kuntia hallintotuomioistuinprosesseissa. Lisäksi järjestän koulutuksia ja olen jäsenenä monessa asiantuntijaryhmässä.

Olen koko työurani ajan joutunut kuuntelemaan hokemaa ”ei lasta lailla suojella”, joka valitettavasti näyttää oikeuttavan myös asianosaisten ihmis- ja perusoikeuksien syrjäyttämiseen ilman laillista perustetta. Ristiriitaisesti myös lapsen oikeuksien sopimuksen ja lastensuojelulain peruspilarina oleva lapsen edun ensisijaisuus on kääntynyt itseään vastaan siten, että tarkemmin määrittelemättömän lapsen edun nimissä ryhdytään myös sellaisiin toimiin, jotka tosiasiallisesti loukkaavat lapsen ihmis- ja perusoikeuksia. Tällainen toiminta ei luonnollisestikaan ole lapsen edun mukaista. Lapsen edun käsitettä käytetään virheellisesti ilman asianmukaista vertailua muiden asiaan osallisten intresseihin ja lapsen muihin oikeuksiin. Lapsen edun ensisijaisuutta ei voida kuitenkaan osoittaa ilman tätä intressivertailua. Ensisijainen etu on sananmukaisesti osoitettavissa ainoastaan vertaamalla sitä sille mahdollisesti alisteisiin etuihin, jotka lastensuojeluasiassa tämän vertailun perusteella syrjäytyvät lapsen edun niin vaatiessa.

Erityiseksi tavoitteeksi kirjalleni asetin ihmis- ja perusoikeuksien saattamisen lähemmäksi lastensuojelun käytäntöä. Huolimatta siitä, että kaikilla lastensuojelun toimenpiteillä puututaan enemmän tai vähemmän ihmis- ja perusoikeuksiin, niiden huomioimisessa on kentällä isoja ongelmia. Nämä ongelmat johtuvat käsitykseni mukaan siitä, ettei ihmis- ja perusoikeuksia tunneta riittävästi. Jos ihmis- ja perusoikeuksien olemassaolo tiedostetaankin, ne ymmärretään helposti vain yläkäsitteinä ja jonkinlaisina julistuksina tavoitetilasta, vaikka ne ovat suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä myös lastensuojelussa. Ihmis- ja perusoikeuksien lastensuojelun järjestämiselle ja toteuttamiselle asettamat vaatimukset mielletään usein myös pelkästään vanhempien oikeuksia edistävänä sääntelynä, vaikka kysymyksessä on nimenomaisesti myös lapselle yhtäläisesti kuuluvat ihmis- ja perusoikeudet. Sijaishuollon puolella lastensuojelulain vuonna 2006 voimaan tullut sääntely, jolla on pyritty turvamaan lapsen ihmis- ja perusoikeuksien toteutuminen sijaishuollon aikana, mielletään yhä edelleen lapselle liikaa vapautta ja valtaa antavina hoito- ja kasvatustyötä vaikeuttavina tai haittaavina normeina.

Ensisijaisia työvälineitäni ovat lastensuojelulaki ja lapsen oikeuksien sopimus, jonka periaatteet ovat ohjanneet työtäni jo järjestöajoista alkaen. Lastensuojelun toteuttamiseen ja järjestämiseen liittyy kuitenkin hyvinkin laaja-alainen sosiaalihuoltoa ja hallintoa normittava yleislainsäädäntö, minkä vuoksi osaamisalueeni kattaa muun muassa hallintomenettelyn, tietosuojan ja sosiaalihuollon yleislait, erityisesti sosiaalihuollon asiakaslain ja 1.4.2015 voimaan tulleen sosiaalihuoltolain. Lastensuojelu ei kuitenkaan koskaan ole ollut minulle vain juridiikkaa vaan olen tietoisesti pyrkinyt kuuntelemalla ja kyselemällä ammentamaan itseeni muiden ammattialojen edustajien asiantuntemusta ja näkemyksiä, jotta oppisin paremmin ymmärtämään lastensuojelun substanssia. Käsitykseni mukaan ilman tätä ymmärrystä lastensuojelulakia ei voi tulkita ja soveltaa lapsen edun edellyttämällä tavalla. Ehkäpä juuri siksi, ettei lastensuojelu ole minulle vain juridiikkaa koen yhä edelleen oppivani jatkuvasti uutta työssäni. Työni on vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin mielenkiintoista ja innostavaa, parhaimmillaan tai pahimmillaan jopa sytyttävää.

Lasta tulee suojella siten, että hänen ihmis- ja perusoikeutensa toteutuvat täysimääräisesti ja siksi kirjani punaisena lankana on ihmis- ja perusoikeuksien asettamien vaatimusten huomioon ottaminen lastensuojelua toteutettaessa ja järjestettäessä. Kun lasten kanssa työskentelevät henkilöt suhtautuvat piittaamattomasti lapsen ihmis- ja perusoikeuksiin, on vielä valitettavan pitkä matka siihen, että ne hyväksyttäisiin ja tunnustettaisiin yleisesti aikuisväestön keskuudessa. Hokemasta ”ei lasta lailla suojella” tuleekin jo vihdoin luopua ja vaihtaa se sloganiin, jonka mukaan lasta tulee suojella lainmukaisesti ihmis- ja perusoikeudet huomioiden. Olen täysin vakuuttunut siitä, että ajattelutavan muutos lisäsi myös lastensuojelun yleistä luotettavuutta. Sosiaalityön maailmanlaajuisen määritelmän mukaisesti sosiaalityön perustana ovat ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden periaatteet ja niiden noudattaminen on koko työskentelyn lähtökohta ja oikeutus. Näin ollen ihmis- ja perusoikeuksien kunnioittaminen, huomioon ottaminen ja toteuttaminen lastensuojelussa tulisi lähteä jo sosiaalityön määritelmästä sen lisäksi, että laintasoisesti voimassa olevat kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja kansallinen lainsäädäntö velvoittaa niiden huomioon ottamiseen.

Ihmis- ja perusoikeuksien merkityksen painottamisen rinnalla on koko kirjan ajan kulkenut myös lapsen osallisuuden ja itsenäisen oikeudellisen aseman korostaminen. Lapsen näkyvyys lastensuojelussa on lisääntynyt koko työurani ajan, mutta vieläkään lapsi ei ole saavuttanut sitä asemaa, joka hänelle itseään koskevassa lastensuojeluasiassa kuuluisi. Lastensuojelua toteutetaan edelleenkin aikuisten toimijoiden näkökulmasta, mikä näkyy erityisesti siinä, että lapsen mielipidettä ei pyritä aktiivisesti selvittämään eikä lapsen toiveita huomioida tai lapsen kertomaan ei luoteta. Lapsen oikeuksien komitean ohjeen mukainen tavoite lapsen ja aikuisten välisestä jatkuvasta vuoropuhelusta ei ole lastensuojelussa toteutunut. Etenkin alle kaksitoistavuotiaan lapsen mielipide selvitetään vain silloin kun jotain häneen liittyvää hallintopäätöstä valmistellaan, jos silloinkaan. Yhä edelleen näkee päätöksiä, joissa lapsen mielipiteen selvittämättä jättämistä on perusteltu lapsen iällä, mikä ei suinkaan ole syy jättää mielipidettä selvittämättä. Kaksitoista vuotta täyttäneen lapsen osallisuus toteutuu myös lähinnä niissä tilanteissa, joissa lasta koskevaa päätöstä valmistellaan ja laki edellyttää kuulemista. Jos lapsen oikeutena olevaa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuutta ei oteta vakavasti, lapsi on yhä edelleen ainoastaan toimenpiteiden passiivinen kohde, mikä on vastoin lapsilähtöisen lastensuojelun periaatteita. Lapsen asianosaisuuteen liittyvää itsenäistä asemaa aktiivisena toimijana, omien oikeuksiensa ja oman elämänsä subjektina tulee kunnioittaa koko lastensuojelun asiakkuuden ajan. Lapsen mielipiteelle ja toivomuksille on annettava erityinen merkitys lapsen edun määrittelyssä.

Edellä mainittujen tavoitteiden lisäksi halusin kirjallani osoittaa kuinka mahdottoman tehtävän edessä sosiaalityöntekijät ja lastensuojelun myös työntekijät ovat, jos heidän lastensuojelulain 14 §:n mukainen oikeutensa saada työnsä tueksi myös oikeudellista asiantuntemusta ei toteudu. Kirjaa kirjoittaessani havahduin välillä siihen, että minulla saattoi olla kymmenenkin eri lakilinkkiä auki kun kirjoitin lastensuojelulain yksittäisen pykälän yhdestä momentista. Myös hallintoasian valmistelu, päätösten ja hakemusten perustelut edellyttävät oikeudellista osaamista, jollaista lastensuojelun työntekijöillä ei voida kohtuudella edellyttää olevan. Toivonkin, että myös päättäjät ja lastensuojelun johtavat viranhaltijat, jotka eivät varsinaista asiakastyötä tee, perehtyisivät kirjaani ja toivottavasti myös havahtuisivat siihen, ettei lastensuojelun työntekijöitä voi jättää yksin ratkaisemaan oikeudellisia ongelmia vaarantamatta sekä lapsen etua että asianosaisten ja työntekijän oikeusturvaa.